|
Sivun loppuun Joutsa Big Band perustettiin vuonna 1971, perustajana ja johtajana toimi silloinen Joutsan yhteiskoulun ja myöhemmin Joutsan- Luhangan yläasteen ja Joutsan lukion musiikin ja kuvaamataidon opettaja Teuvo Salminen. Orkesterin jäseniä olivat peruskoulun ja lukion oppilaat. Orkesterin ohjelmisto käsitti pääasiassa amerikkalaista big band-jazzia, mutta myös kotimaisten säveltäjien teoksia. Big Band-orkesteria kouluttivat alan asiantuntijat mm. Ossi Runne, Eero Koivistoinen ja Johnny Woods. Orkesteri antoi useita koululaiskonsertteja ympäri Suomea ja osallistui menestyksellisesti musiikkikilpailuihin. Suomen Kulttuurirahasto myönsi apurahan 1978. Täällä on kuva ja nimet 1. kokoonpanosta 1971. Viemällä hiiren kasvojen kohdalle näet nimet.
Vinyylilevy
"Metsot Soittimella Nuorisoyhtyeitä Keski-Suomesta 1" sisältää
Joutsa Big Bandin kappaleet The
Preacher ja hengellisen neekerilaulun Nobody knows
the trouble I´ve seen.
|
|
Sivu päivitetty
06.10.2011
|