Joutsan lukion WWW-sivut

JH Jenkeissä

USA:n reissuni lähti kokolailla sattuman kautta liikkeelle, niinkuin kaikki siistit jutut ylipäätänsäkin. Yläasteella ysillä puhuttiin paljon mahdollisuuksista lähteä ulkomaille vaihtoon tai muuten vaan kielitaitoa kohentamaan ja elämyksiä kokemaan, mutta juttu ei oikein silloin kiinnostanut yhtään. Siinä meni sitten pari vuotta, kunnes asia tuli uudestaan esille. Olen ollut melkein koko ikäni 4H:n jäsen, mutta viime vuosina en ollut oikeastaan yhtään osallistunut toimintaan. Nyt sieltä sitten tarjottiin mahdollisuutta lähteä Minnesotaan nuorisovaihtoon. Aluksi vähän epäilytti, mutta kun juttelin muutaman edellisinä vuosina USA:ssa ollen kanssa ja kuulin kuinka mahtavaa heillä oli ollut ei lähtöpäätöksen tekeminen ollut loppujen lopuksi kovinkaan vaikeaa.
Lähtö tapahtui muutama päivä ennen Juhannusta Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Matkustimme ryhmässä, jossa oli minun lisäksi yhdeksän muuta "aktiivista" 4H-nuorta ympäri Suomea. Kuten perinteistä, ryhmässä muut olivat tyttöjä ja mukana oli yksi poika Hartolasta - Tänä vuonna minä! Mutta mikäpä siinä, olipahan ihan mielenkiintoiset matkat :) Lentoreitti kulki Helsingistä New Yorkin kautta Detroitiin, jonka kautta se jatkui päämääräämme Minneapolisiin. Matkustus ryhmän kanssa oli ihan hyvä juttu. Välillä ryhmästä oli apua, mutta välillä taas tuntui siltä, että olisi selvinnyt paremmin yksin. Lennoilla ei ihme kyllä sattunut kummempia kommelluksia, mitä nyt matkalaukut meinasivat jäädä New Yorkiin ja Minneapolisin kone oli muutaman tunnin myöhässä...
Ensikosketus USA:aan tapahtui New Yorkissa, jossa meidän piti vaihtaa porttia koneenvaihdon takia. Sen verran iso lentokenttä se oli, että matka bussilla(!) tulevien koneiden päästä lähtevien puolelle kesti viitisentoista minuuttia! Ajattelin, että jaahas, mitä mahtaa olla luvassa... Saavuttuamme Minneapolisiin vietimme pari päivää Minnesotan yliopiston tiloissa. Ensimmäinen ajatus oli, että jeah, pääsee nukkumaan, sillä 35 tuntia kaikkine myöhästelyineen kestänyt matka imi mehut. Mutta ei, unta annettiin kuutisen tuntia ja sitten oli vuorossa kaikenlaista ohjelmaa. Toisena päivänä pääsimme itse asiaan, eli matkaan kohti (isäntä)perheitä.
Perheeni erosi kokolailla Suomen perheestäni, sillä lapsia oli tässä "muutama" enemmän kuin kotona, eli seitsemän. Perheen ainoa ja itseni kanssa samanikäinen poika sattui vielä olemaan armeijassa, joten elelin kuukauden perheessä, jossa oli isän ja äidin lisäksi kuusi n. 3-16-vuotiasta tyttöä. Perheeni oli sikäläisen mittapuun mukaan pienituloinen, mutta suomalaisittain rikas, josta todisteena mm. viisi autoa. Perheeni asui maalla ja molemmat vanhemmat kävivät töissä 200-hehtaarisen tilan hoitamisen ohessa! Oletin, että Pohjois-Amerikassa kun ollan, niin lämpötila olisi Suomen kaltainen, mutta kuumaa oli. Normaalisti oli n. 30-35 astetta ja muutamana päivänä jopa yli 40!
Kaikenlaista tekemistä riitti, sillä perhe kuljetti minua paikasta toiseen kuin nähtävyyttä! Kertaakaan ei kukaan kysynyt minulta, että onko Suomessa jääkarhuja tai jotain vastaavaa, sen verran tunnettu Suomi kuitenkin oli Minnesotassa. Eräs ihminen kyllä ihmetteli, kun kerroin että meillä on lunta Suomessa! Ja tietysti siellä oli mainostettava Nokiaa, jonka kaikki "tiesivät" Japanilaiseksi matkapuhelinvalmistajaksi! Ylipäätänsä paikallisten Suomi-tuntemus kuitenkin yllätti positiivisesti, mikä varmasti johtui siitä, että monilla paikallisilla on kaukaisia sukulaisia Suomessa.
Yksi reissun kohokohtia oli matka koko USA:n halki Washingtonin osavaltioon, jossa kävimme perheen sukulaisia tapaamassa. Ajoimme neljä päivää autolla aamusta iltaan ja matkalla tuli ylitettyä kalliovuoret. Tuolla matkalla filmiä paloi reilumman puoleisesti, niin mahtavia maisemat olivat. Matkan alkuosan maisemat muistuttivat melko paljon Suomea, koska järviä oli runsaasti. Tosin puiden vähyys oli hieman outoa. Vähän sen jälkeen alkoi, sanoisinko "hieman", tylsä osuus, kymmenien kilometrien suoria eikä juuri mitään missään. Kun tätä mentiin noin 500 kilometriä alkoivat maisemat muuttua, maasto alkoi kumpuilla ja puut lisääntyivät. Kohta tulimmekin kalliovuorien kohdalle, joiden ylitys kesti ällistyttävän kauan. Välillä tie kulki vuorenrinteellä, jolta vuoren huippua ei nähnyt, eikä myöskään alapuolella olevan rotkon pohjaa! Matkalla yövyimme motelleissa, joita tienvarsilla oli aina säännöllisin välimatkoin, vaikka muuta asutusta ei olisi ollutkaan.
Amerikkalaisessa peruselämässä Suomalainen ihmettelee eniten järjetöntä kulutusta. Kaikkea ostetaan, erityisesti kaikkea turhaa, käytetään vähän ja heitetään pois. Omalla autolla mennään joka paikkaan, julkisia kulkuneuvoja kun ei oikeastaan ole ollenkaan - kukapa niitä käyttäisi! Kun kysyin perheen ystäviltä, että mihin he oikein tarvitsevat niin monta autoa, niin hän kertoi joka auton olevan tarpeellisen: "Tuolla käydään kaupassa, tuolla kylässä, tuolla lomamatkalla, tuolla isolla taas vedetään traileria jne..." No, mikäs ajaessa kun bensa maksoi 1,50-3 mk litralta! Ihmiset myös tuntuivat kyllästyvän asioihin todella nopeasti. Perheeni äiti vertasikin Amerikkalaisia lähinnä pikkulapsiin, esimerkiksi harrastuksia vaihdellaan koko ajan! Eräs "mielenkiintoinen" käytännön seikka oli Minnesotassa oleva ulkonaliikkumiskielto, joka koskee alle 21-vuotiaita yöaikaan yhden jälkeen. Tuli kokeiltua nimittäin kantapään kautta. Onneksi ystävällinen poliisi ymmärsi Suomalaista eikä vienyt putkaan, mikä yleinen käytäntö olisi ollut!
Amerikassa parasta olivat kuitenkin ihmiset: Lähes kaikki ovat älyttömän puheliaita ja iloisia. Alussa TV-shop-tyylisyys ihmetytti, mutta kun siihen oli kerran päässyt mukaan, oli Suomessa siitä irrottautuminen hankalaa... Amerikkalaisten avoimuudesta kertoo hyvin se, että joka kerta kun oli kaupassa kyseltiin kuulumisia yms. Esimerkiksi kalastustarvikeliikkeessä keskustelu hieman karkasi ja Rapala-vaapuista alkanut juttu päättyi siihen, että kävimme läpi myyjän Suomalaiset sukulaiset! Ihmiset olivat myös isoja, eivät välttämättä pitkiä - ja ruskettuneita. Kaupungeissa oli tietysti kaikenlaisia ihmisiä, eikä siellä herättänyt huomiota, mutta muualla pitkä, hoikka ja vaalea suomalainen oli erikoisuus.
Kuukausi vierähti todella nopeasti, eikä aikaakaan kun oli kotimatkan aika. Kokoonnuimme taas lopuksi yliopistolle kasailemaan kokemuksia ja valmistautumaan kotimatkaan. Sitä ennen kävimme kuitenkin vielä maailman suurimmassa ostoskeskuksessa, joka oli mahtava: Sinä oli satoja liikkeitä ja kymmenkunta Citymarket-kokoluokan tavarataloa. Koluttavaa olisi riittänyt päiviksi, mutta meillä oli vaivaiset viisi tuntia aikaa, mikä ei riittänyt mihinkään... Paikan koosta saa hyvän käsityksen kun vielä lisäksi ostoskeskuksessa oli sisällä huvipuisto täysikokoisine vuoristoratoineen ynnä muine vermeineen!
Kokonaisuutena reissusta jäi todella mahtava kuva, eikä oikeastaan mitään huonoa tule nyt mieleen, mitä nyt rahaa kului tuhottomasti. Sen verran USA:aan jäin koukkuun, että suosittelen sitä ehdottomasti kaikille ulkomaille lähtijöille, se on aivan uskomaton maa, joka jokaisen pitäisi vähintään kerran elämässään kokea! Turhaa lienee sanoa, että itsekin aion vielä reissuni uusia!

Sivun alkuun