Wanhojentanssit 20.02.2066

Ensimmäistä kertaa  Wanhojen tanssit järjestettiin Joutsan lukiossa vuonna 1987.  Vuonna 1994 tansseihin mukaan tulivat  poloneesi ja muut perinteiset vanhat kappaleet. Alkuaikoina, kun abit olivat viettäneet penkkaripäivänsä,  wanhat pukeutuivat isoisien ja isoäitien aikaisiin vanhoihin asuihin.  Kun sitten tanssit tulivat kuvioihin mukaan, niin niiden nimeksi tuli luontevasti Wanhojen tanssit. Vasta 90-luvun alkupuolella siirryttiin nykyisiin arvokkaisiin ja kalliisiin juhlapukuihin ja kampauksiin. 

Perjantaina 20.02.2026 Wanhat aloittivat juhlapäivänsä esiintymällä palvelukeskus Jousessa, Joutsan palvelukodissa ja Attendo Erkinpuistossa.
Iltapäivällä juhla jatkui liikuntahallilla kello 17.30 yleisönäytöksellä. Liikuntahalli täyttyi tällöin tyylikkäistä tanssipareista. Kauniisiin pukuihin sonnustautuneet daamit säkenöivät näyttävien partnereidensa rinnalla. Upeat puvut, kampaukset ja tanssit loivat loistavan tunnelman. Liikuntahalli oli täynnä väriloistoa ja toinen toistaan hienompia tansseja. Tansseja oli harjoiteltu liikunnan opettajien  ohjauksessa. Tansseihin osallistui tänä vuonna 10 paria. Parit esittivät muun muassa poloneesin, tangon, salty dog ragin sekä kakkosten itse suunnitteleman tanssin. Paras tanssipari kukitettiin samoin kuin kaikki tanssijat ruusulla. Yleisö sai myös tanssia elävän musiikin tahdissa kaksi kappaletta Markus Tuomisen ja Helinä Viron esittäminä. Hallin yleisö sai nauttia kaiken kaikkiaan näyttävistä Wanhojen tansseista. 

Katso videonäytteet: kehruuvalssi, tango ja omatanssi

Katso tanssiparien suurikokoinen yhteiskuva1ja yhteiskuva2

 

 

 


Sivu päivitetty 22.02.2026 
Etusivu | Ajankohtaista | Henkilökunta | Juhlat | Koulu | Lukioinfo | Multimediaa | Opiskelijat | Ops | Peda.net | Sivukartta | Toiminta | Ylioppilaat |