|
Sivun
loppuun
LUMIOLIO 2011
Keski-Suomen
maanpuolustuspiirin Joutsan-Luhangan paikallisosaston ja Joutsan lukion
järjestämä Lumiolio 2010 on lukiolaisten nuorten turvakurssi, jossa
tarkoituksen on opettaa osallistujaa siirtymään, majoittumaan ja
selviytymään talvisissa maasto-olosuhteissa. Kurssi pidettiin
Metsänhoitoyhdistys Järvi-Savo Ry:n Joutsan Hanhimäen tutkimus- ja
esittelytilalla hyödyntäen maastoa ja olemassa olevia rakennuksia.
Kurssinjohtajan toimi Markku Riipinen ja varahenkilönä Jaana Parhiala,
ensiapujärjestelyistä vastasi Jaana Parhiala ja Irmeli Räsänen,
alkusammutusjärjestelyistä Markku Riipinen ja Markku Arpiainen ja
kurssipaikan huollosta ja päivystyksestä Antti Halttunen. Yleisinä
kurssin periaatteina on 1) jokainen oppii tekemällä itse, 2) mitään ei
kuvitella, vaan todella tehdään ja 3) kaveria ei jätetä.
Pullamössösukupolveksi ei synnytä, vaan heidät tekemällä
tehdään.

Lumiolio 2011 käynnistyi tiistaina 22.2.10 oppitunnilla kurssin
päämääristä, aikatauluista ja ensiavusta. Torstaina 24.2. kurssilaiset
varustettiin Tikkakoskelta saaduilta armeijan varusteilla, ruokailtiin lukiolla ja siirryttiin maastoon Hanhimäkeen.
Perillä ohjelmaan kuului kaluston purku, telttojen pystytys ja
majoitusjärjestelyjä. Ohjelmassa oli halon hakkuuta, sytykkeiden vuolemista, tulen tekoa, ruokailu, Joutsan
palolaitoksen avustuksella alku- ja rasvapalon sammutusta ja
hiihtoretki illalla ja aamulla.
Kurssiin kävi tutustumassa illalla
MPKY:n Keski-Suomen
Koulutus- ja tukiyksikön päällikkö
Kari
Kilpeläinen. Perjantaina majoitteet purettiin ja
palattiin onnistuneiden ainutlaatuisten kokemusten ja elämysten jälkeen
lukiolle, jossa oli ruokailu, varusteiden huolto ja
luovutus. Kurssin aikana vallitsi jopa lähes 30 asteen kipakka pakkassää.
Kurssille osallistui 21 opiskelijaa joiden lisäksi 2 joutui perumaan
osallistumisen mm. sairauden takia.
Maastokurssiin kuuluu lisäksi
SPR:n järjestämä ensiapukurssi.

|