Sivun loppuun

Rehtorin puhe uusille ylioppilaille 30.5.2009

Hyvät ylioppilaat!

     Te tänään valmistuvat olette tehneet mittavan työn niin kirjoitustenne kuin koko toistakymmentä vuotta kestäneiden opiskelujenne aikana. Olkaa reilusti ylpeitä saavutuksistanne. Teidän vanhempanne ja läheisenne ovat ylpeitä teistä. Tämä on teidän juhlapäivänne. Te olette suomalaiselle yhteiskunnalle ensiarvoisen tärkeää pääomaa. Te tulette nimittäin omalla osaamisellanne ja ammattitaidollanne rakentamaan maamme tulevaisuutta.
     Olette kouluaikananne eläneet monien muutosten keskellä ja muutosten oletetaan jatkuvan yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Koko maailmantalouden yskähdykset heijastuvat entistä nopeammin kaikkialle. Siitä osoituksena on tämä nykyinen lama. Globalisaatio, teknologian kehittyminen, elintarvikkeiden, vesivarantojen riittäminen, ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat sekä raaka-aineiden ja energian saatavuus tulevat merkittäviä kysymyksiä teidän aikuisikänne aikana.

     Tällaisen epävarman kehityksen ja toimintaympäristön vallitessa koko Suomen väestön osaamisen ja ammattitaidon tulee olla huippuluokkaa. Sen on kyettävä vastaamaan 2000-luvun vaatimuksiin. osaamisen ja ammattitaidon lisäksi meiltä kaikilta kysytään vastuuta ja kunnioittamista omasta elinympäristöstä. Tämä maa on meillä vain lainassa lapsiltamme.
     Te olette suoriutuneet yli vuosikymmenen kestäneistä yleissivistävistä opinnoistanne - ensin peruskoulussa ja sitten lukiossa – ja läpäisseet valtakunnallisen lukion päättötutkinnon. 159 vuoden ikäinen ylioppilastutkinto on kaikkien yhteiskunnan muutosten keskellä säilyttänyt keskeisen aseman laaja-alaisen yleissivistyksen ja erityisesti sen tiedollisen alueen mittarina. Muistakaa kuitenkin, että yleissivistykseen kuuluu paljon muutakin kuin tietoa. Toivottavasti olette tähän mennessä oppineet seulomaan olennaisen tiedon informaatiotulvasta ja kyvyn sietää muutoksia ja oppineet säännölliseen työhön, keskinäiseen yhteistyöhön, vastuun kantamiseen ja elinympäristömme ja toisten kunnioittamiseen.
     Joutsan lukion turvallinen opiskeluympäristö on nyt jäänyt taaksenne. Edessä ovat jatko-opinnot, työ, perheen perustaminen ja kaikenlaiset aikuisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Te olette täällä Joutsassa kouluvuosinanne luoneet sellaisia ystävyyssuhteita, mitä te ette enää tule missään luomaan. Eri ihmisten kohtaamisia tulee jatkossa paljon, mutta todellisia ystäviä on aina liian vähän. Pitäkää kiinni näistä ystävyyssuhteista ja vaalikaa niitä.
     Joutsan lukio on antanut teille hyvät eväät jatko-opintoja varten. Jatkossa maamme alueet kilpailevat osaavasta työvoimasta entistä voimakkaammin ja toivon, että te muistaisitte myös kotiseutunne tarjoamat mahdollisuudet ja täältä saamanne elämän eväät tulevaisuuttanne rakentaessa.
     Viimeistään nyt joudutte entistä enemmän vastaamaan itse tekemisistänne. Älkää tehkö elämästänne liian helppoa. asettakaa tavoitteenne sen verran korkealle, että joudutte ponnistelemaan niiden saavuttamiseksi joskus lujastikin. tavoite, jonka saavuttamiseksi joutuu uhrautumaan säilyttää arvonsa läpi elämän.

Hyvät ylioppilaat!

Omasta ja koko kouluväen puolesta mitä parhaimmat onnittelut teille tänään valkolakin saavat uudet ylioppilaat. Menestystä elämäänne.

 


Sivu päivitetty 03.06.2009   Ilmainen www-laskuri  vierailijaa 01.06.09 jälkeen 
Etusivu | Ajankohtaista | Henkilökunta | Juhlat | Koulu | Lukioinfo | Multimediaa | Opiskelijat | Ops | Peda.net | Sivukartta | Toiminta | Ylioppilaat |

Sivun alkuun