Tapio Riihimäki

Postia Tapio Riihimäeltä

Nyt puolenvuoden opiskelun jälkeen elämä täällä Li Po Chunissa alkaa asettumaan aloilleen. UWC-liike ja IB-tutkinto ovat tulleet tutuksi näiden kuluneiden mielenkiintoisten kuukausien aikana. Aina ei elämä ole ollut ruusuista, mutta kokonaisuus on paljon enemmän plussan puolella. Mitä tässä seuraavaksi kirjoitan on pelkästään omia kokemuksia LPC:ssa ja niitä ei voi yleistää kaikkiin UWC-kouluihin. Mutta toivottavasti tässä on nyt edes pieni pintaraapaisu collegen mieltä hämmentävään maailmaan.
Ensimmäinen päivä jolloin saavuin tänne tuntuu nyt olevan kaukana historiassa, vaikka eihän siitä nyt kovin kauaa ole. Saapuminen ja kaikkien uusien ihmisten tapaaminen oli murskaava kokemus. Yli 250 kasvoa ja nimeä muisteltavana tuntui tuottavan päänsärkyä, mutta on se jo lievittänyt vaikken vieläkään muista kuin ehkä puolet nimistä. Tulijoita oli kaikista maailmankolkista.
Uusiin ihmisiin oli helppoa mennä tutustumaan, sillä se oli luonnollista kun kaikki olivat tuntemattomia toisilleen. Meillä oli myös tutustumisleikkejä alussa kuten alla olevassa kuvassa, jossa asunto 2 asujat olivat kisailemassa. Ystäviä tulee kuitenkin helposti ja erilaisia persoonia löytyy joka lähtöön. Kukaan ei itse asiassa jäänyt syrjään, vaikka muutama henkilö oli alkuun hieman hiljaisempia niin ensimmäisten viikkojen aikana jää murtui ja he tulivat enemmän itsevarmoiksi englannin kielen taidoistaan ja muutenkin avautuivat. Nyt kun aikaa on kulunut kaikki ovat sopeutuneet. Osa kuluttaa enemmän aikaa opiskeluun ja viettää aikaa enemmän itsekseen, kun toiset taas ovat todella sosiaalisia.

Ihmiset tulevat todella erilaisista elinolosuhteista. On kazakstanilainen poika, joka alkuun oli todella hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, mutta nytten täysillä viettää iloista opiskelijaelämää. Opiskelut sujuu siinä sivussa viikonlopun juhlinnan ohessa. Venäläinen tyttö taasen opiskeli USA:ssa ja kätteli siinä samassa presidentti Bushin kanssa. Olisi voinut mennä suoraan tutkinnollaan yliopistoihin, mutta tuli silti tänne jotta saisi tarvittavat numerot helpolla Harvardia varten. Afrikkalainen poika tulee maasta, jossa oli sotatila ja hän itse työskenteli lapsisotilaana. Köyhimmät todella tarvitsevat stipendiään, jotta voivat opiskella täällä ja rikkaimmat lentävät ykkösluokassa collegeen, kun isukki maksoi opiskelukustannukset. Tarinoita on niin monia ja kaikkia ei ole edes mahdollista kuulla kahdenvuoden aikana.
Yleisesti ottaen tänne vaaditaan kuitenkin lahjakkuutta. Aikaisempi opiskelumenestys on monilla korkea ja sen lisäksi he omaavat muita taitoja. Täällä on urheilijoita, muusikoita, taiteilijoita sekä tietenkin akateemisesti lahjakkaita. Mutta useimmat ovat lahjakkaita useammalla kuin yhdellä saralla joten välillä tulee mietittyä omaa sopivuuttaan tänne. Vertailu on todella pahasta, sillä useimmiten huomaa itse häviävänsä. Mutta täällä oppii myös omia vahvuuksiaan ja löytää itsestään puolia joista voi olla ylpeä.
Englannin kielen taito on hyvää ja vain muutamalla opiskelijalla on vaikeuksia englannin kanssa. Kyllä sillä Suomen opetuksella ihan hyvän pohjan saa, mutta silti on vähän altavastaaja kun niin monet ovat opiskelleet englanniksi aikaisemmin elleivät ole jopa äidinkieleltään englanninkielisiä. Mutta kyllä se englantikin alkaa alun jälkeen sujumaan, kun sitä joutuu koko ajan käyttämään. Sanastoa tulee huomattavasti lisää ja puhevarmuus lisääntyy. Välillä se silti harmittaa, sillä englanninkielen taito määrittää osittain opiskelujen vaikeuden. Äidinkielenään tai toisena kielenä englantia puhuville IB-tutkinto on niin helppo suorittaa, mutta muille jotka eivät ole samalla tasolla jo kieli aiheuttaa lisätyötä.
Koululla asutaan neljän hengen huoneissa neljässä eri asuntolassa. Tytöt ovat toisessa kerroksessa ja pojat kolmannessa. Kämppikset oppii tuntemaan niin hyvässä kuin pahassakin. On mukavia yhteisiä jaettuja hetkiä ja hermoja raastavia kun koittaa viimeistellä labra raporttiaan muttei pysty melun takia. Itselläni on kuitenkin ollut onnea, sillä kämppisten kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Mutta kaikki eivät silti ole yhtä onnellisia. Tässä on kuvat Hong Kongilaisesta kämppiksestäni Kelvinistä ja Mozambikilaisesta Marcosta.

Opiskelua tänne tullaan tekemään, mutta eri ihmiset panostavat siihen erilailla. Suomessa jo kuulin että UWC-kouluissa on kolme asiaa, jotka tarvitsee tasapainottaa: opiskelu, sosiaalinen elämä ja nukkuminen. Ja tämä pitää paikkansa täälläkin. Koska aika on rajattua useimmat huomaavat lyhentävänsä nukkuma-aikaansa, sillä kun on niin helppoa saada muutama tunti lisää aikaa jutella tai viimeistellä läksyjään. Mutta välillä se kostautuu, sillä unenpuute tekee helpommin alttiiksi sairauksille. Mutta ei ajan hallinta ole kaikille ongelmana sillä joidenkin tarvitsee saada kymmenen tunnin yöunet ja silti he onnistuvat myös opiskelemaan ja tutustumaan toisiin. Kyse on enemmänkin henkilökohtaisesta valinnasta näiden kolmen välillä. Mutta lopputulos on sama kuin muuallakin elämässä eli kaikkea ei voi saada joten täytyy tehdä valintoja. Itselleni olen parhaimmaksi löytänyt seitsemän tunnin yöunet jos haluan olla hereillä tunneilla ja ilman päivänokosia. Mutta aina se ei ole mahdollista kun on biologian laboratorioraportti taikka taloustieteen essee kesken, silloin sitä on vain tehtävä läpi yön ja seuraavana päivänä nukuttava koulun jälkeen jos mahdollista.
Kokemus ei ole ollut pelkästään positiivinen, sillä ympäristö täällä LPC:ssa on haastava. Opiskelut ja aktiviteetit vievät oman aikansa. Välillä sitä tuntee venyttävänsä itseään oman kestävyytensä ääri rajaoille. Stressi saattaa kasaantua ja välillä on opiskelijoita joiden täytyy saada hermolepoa viettämällä päiviä collegesta poissa. Itseään on vaikea olla vertailematta muihin ja se ei aina ole kovin kannustavaa vertailua. Mutta kyllä sen huomaa ettei sitä tarvitse mikään superihminen olla, sillä ei kukaan ole täydellinen. Kaikki eivät osaa edes laittaa roskia, joten jos siitä suoriutuu niin on jo pitkällä. Ongelmia syntyy välillä toisten opiskelijoiden kanssa ja opettajien kanssa jos ei henkilökemiat pelaa. Suurempia puheenaiheita kuluneiden yli 4 kuukauden aikana collegetapaamisissa, joissa kaikki opiskelijat ja henkilökunta kokoontuvat puhumaan yhteisöä koskettavista aiheista, ovat olleet ”sneakpathin” sulkemisesta, tupakoinnista ja koulun syrjivästä seksuaalipolitiikasta. Sneakpath oli salareitti, jota osa opiskelijoista käytti hiipiessään sisään ja ulos collegesta ulkopuolella sallituista ajoista. Tupakointialueita on vähennetty ja se on herättänyt keskustelua tupakoijien ja tupakoimattomien välillä. Koulun seksuaalipolitiikka on syrjivää, sillä opettajien on oltava naimisissa jotta he saisivat asua koulun alueella. Joten muutama opettaja joilla on samaa sukupuolta oleva kumppani eivät voi asua koulun alueella. Mutta kyllä niitä positiivisia kokemuksia silti on enemmän, kuten näkyy alla olevasta kuvasta joka on otettu Kiina viikolla (Kuvassa on tosin vain oman ryhmäni jäsenet).

Opiskelut ovat haastavat, mutta opiskelu on silti mukavaa. NO, ehkä se nyt on vaan omaa tyhmyyttäni. Mutta kyllä se silti helpottaa kun tietää että opiskelee IB-tutkintoa. Jos menestyy ja saa hyvät paperit niin on mahdollisuus hakea jopa ulkomaille yliopistoihin. Ja vaikkei menestyisikään hyvin, niin aina voi palata Suomeen jossa jo pelkällä IB-tutkinnolla voi päästä sisään yliopistoon. Joten paineita ei periaatteessa pitäisi olla ollenkaan. Aineita valitessaan joutuu aineet rajaamaan kuuteen (tai seitsemään jos ei onnistu valitsemaan ainoastaan kuutta). Tämä antaa jo vähän apua suunnitellessa tulevaisuuden ammattiaan ja koulutusta. Itselläni ei ollut mitään aavistusta tänne tullessa mitä haluaisin tehdä eikä se nyt vieläkään ole kovin selvää. Ehkä jonkinlaista bisnekseen liittyvää (tai sitten ei; kuka tietää). Opiskelujen ohella olevat harrastukset antavat loistavan mahdollisuuden kokeilla uusia asioita. Itse olen tullut kansainvälisesti hyväksytyksi sukeltajaksi (tässä vielä odotellaan Project Weekia, jolloin pitäisi mennä Filippiineille sukeltelemaan, aurinkoa ottamaan ja bikineitä katsomaan :) ), kokeillut seinäkiipeilyä, vaeltanut ympäri Hong Kongin vuoria, opetellut hoitamaan valaistusta erilaisissa tilaisuuksissa ja opetellut kehittelemään filmejä. Nytten pitäisi pian alkaa harjoittelemaan ensiapua, jotta voisi tulla ensiavunantajaksi. Harrasteita löytyy joka lähtöön: on karatea, eri kulttuurien tansseja ja ruuanlaittoa, urheilulajeja, kaikkea mahdollista. Opiskelun ja aktiviteettien ohella tietenkin muut opiskelijat. Niin monia erilaisia tyyppejä joista on tullut ystäviä tämän ajan aikana. Nyt lähtee minne äin maailmaa hyvänsä niin tietää että useammissa maissa voi käydä tapaamassa tuttuja ja yöpyä heillä. Koetutut hetket yhdessä pelatessa biljardia ja katsellessa elokuvia, jutellessa maailmanparantamisesta tai muuten vain joutavanpäiväisestä roskasta. Juhliessa nightclubeissa ja tullessa takaisin kaveria tukiessa. Toiset löytävät rakkautta (vielä etsitään, mutta ainakin silmäniloa on piisannut) ja jotkut aikaisemmat ovat löytäneet jopa elämänkumppaninsa täältä. Erikoisesti LPC tarjoaa erikoisempaa kokemusta jo pelkästään olemalla Hong Kongissa. Suurkaupunki täynnä pilvenpiirtäjiä, mutta kuitenkin osa Kiinaa josta on helppo mennä rajan toiselle puolelle. Lentoyhteydet muualle Aasiaan ovat loistavat, joten toivon mukaan tässä vielä ehtii ainakin Thaimaassa ja Singaporessa käymään. Mahdollisuus opetella syomään puikoilla ja tutustua kiinalaiseen ruokaan ja kulttuuriin ovat unohtumattomia.
Kaiken kaikkiaan kokemus on liian suuri kerrottavaksi. Kaikkea voi tapahtua. Eksyy sitten Kiinassa tai jopa Hong Kongin puolella. Kiinassa tuli koettua epäuskoisia hetkiä kun afrikkalainen kaveri ei voinut pidätellä vessahätäänsä jouluaattona bussissa istuessa odotellessa sen lähtöä. Kaveri ryntää ulos sanoen että täytyy mennä puskalle. Mitäs siinä sitten kuin itse istuu bussissa ja katselee ikkunasta ainakin kolmea poliisia jotka ovat huolehtimassa yleisestä järjestyksestä (onnellinen loppu silti kun ei jäänyt kiinni ja itse sai pidäteltyä bussikuskia tarpeeksi kauan että kaveri ehti takaisin). Kaikki vastaavat kokemukset ovat jotain jota voi myöhemmin sitten muistella naurulla. Kokemusta karttuu, maailmankuva avartuu, saa hyvän mahdollisuuden jatko-opintoihin mihin vain, ja sen jokerin lyötäväksi pöytään kun myöhemmin hakee työpaikkaa. Kaksi ehdokasta ja toisella on taustalla kahdenvuoden opiskelut Hong Kongissa, joten kumpikohan hakija pääsee työpaikkaan?
Tässä nyt oli tämmöinen lyhyt (?) raportti Hong Kongista ja jos kiinostaisi tietää lisää UWC voi vierailla Suomen UWC-yhdistyksen sivuilla (www.uwc.fi) jolta löytyy myös hakupaperit UWC-kouluihin. Sivulta löytyy lisää tietoa IB-tutkinnoista ja linkit koulujen nettisivuille mukaan lukien LPC:n (www.lpcuwc.edu.hk). Toivon mukaan sieltä Joutsan lukiolta löytyy hakijoita tänäkin vuonna sillä ei ne vaatimukset nyt niin hirveät ole (pääsihän se viimevuotinen tunarikin). Ja ne uhkailivat minua jo sieltä Suomen UWC-yhdistykseltäkin että koululta olisi paras olla hakijoita tai minulle käy huonosti, joten toivottavasti hakijoita on runsaasti. Ja jos on kysyttävää UWC:sta, IB:sta, Li Po Chunista tai muuten minun kuulumisiani niin otan mielellöni sähköpostia vastaan osoitteeseen tapio.riihimaki@gmail.com
Mukavia tammikuun jatkoja sinne minä täällä koitan palata normaalin päivärytmiin joululomanjälkeen. Toivottavasti kylmyyttä ja lunta piisaa! (kyynel silmäkulmassa...)

Tapio Riihimäki LPCUWC 2005-2007

Sivun alkuun