Iron Maidenin tarina alkaa jo vuodelta 1971, kun 15-vuotias Steve Harris päätti Wisbone Ash, Jethro Tull ja Genesis -bändien innoittamana ostaa ensimmäisen bassokitaransa. Nuori Steve oli pelannut West Ham -jalkapallojoukkueen junioreissa ja haaveillut ammattilaispelaajan urasta. Murrosiän myötä tytöt ja ryypiskely kaveriporukassa rock-bändiä kuunnellen alkoivat kiinnostaa yhä enemmän ja pitkän pohdinnan jälkeen Steve luopui jalkapallosta ja suuntasi kaiken energiansa musiikkiin.

Steve oppi soittamaan ja mm. bändeissä Influence, Gypsys Kiss ja Smiler hänestä kehittyi villisti jalkapalloilijan energialla ympäri lavaa pomppiva basisti, joka alkoi myös kirjoittaa omia biisejä. Smiler ei kuitenkaan halunnut soittaa Steven tuotoksia, ja hän päätti perustaa oman bändin esittämään musiikkiaan. Hän perusti Iron Maidenin vuonna 1975. Bändin nimen Harris otti vanhasta elokuvasta "The Man In The Iron Mask", jossa esiintyi rautaneidoksi kutsuttu keskiaikainen kidutusväline.

Varhaisen Maidenin kokoonpanot vaihtuivat tiuhaan, mutta vuonna -76 mukaan tuli yhä nykyäänkin bändissä soittava kitaravelho Dave Murray. Välillä bändissä oli kosketinsoittimetkin, mutta pian Maidenin soundiksi muotoutui tiukka kahden kitaran hevirock, jonka perustana olivat Steve Harrisin tekemät biisit. Kun laulajaksi useiden yrittäjien jälkeen löytyi raakaääninen Paul DiAnno, bändin ura otti reilun hypyn eteenpäin. Elettiin 70-luvun loppua ja muodissa olivat punk sekä uusi aalto. Levy-yhtiöt halusivat levyttää Iron Maidenia sillä ehdolla, että nämä leikkaisivat hiuksensa ja vaihtaisivat musiikin punkiksi. Steve Harrisin johdolla Maiden kuitenkin piti sinnikkäästi kiinni valitsemastaan hevirock-tyylistä.

Vuonna -78 Steve vei bändinsä demo-nauhan pohjoislontoolaisen Soundhouse-klubin dj:lle, ja pian nauha oli yllättäen klubin toivotuin "levy". Maiden alkoi soittaa klubissa täyteen pakattuja keikkoja, ja pian se oli Lontoon keikkarintaman kuumin nimi. Huhu hyvästä bändistä kiersi, ja Rod Smallwoodin alettua bändin manageriksi se alkoi kiertää hurjalla menestyksellä ympäri maata.

EMI-levy-yhtiö teki Iron Maidenin kanssa sopimuksen yhtiön edustajan nähtyä loppuunmyydyn keikan The Marguee-klubilla. Pian Maiden komeili tärkeän musiikkijulkaisu Soundsin kannessa. Samassa Soundsin numerossa toimittaja Geoff Barton käytti Maidenin edustaman tyylin bändeistä nimitystä "The New Wave Of British Heavy Metal". Iron Maiden ratsasti tuon aallon harjalla tyylisuunnan bändeistä tärkeimpänä. Vuosia myöhemmin mm. amerikkalainen hevijätti Metallica nimesi NWOBHM-genren orkesterit tärkeimmiksi innoittajikseen.

Alkuvuonna 1980 julkaistiin esikoislevy "Iron Maiden", jolla Harrisin, Murrayn ja DiAnnon rinnalla soittivat kitaristi Dennis Stratton ja rumpali Clive Burr. Bändin vuosina 1976-80 kirjoittamat ja pitkään esittämät laulut saatiin viimeinkin levylle. Kiekon kannessa nähtiin ensi kertaa bändin maskotti hirviö-Eddie, joka esiintyi jatkossa jokaisen Maiden-levyn kannessa. Strattonin tilalle kitaraan vaihtui Adrian Smith.

Ensimmäiset Euroopan-kiertueet bändi teki Kissin ja suuren esikuvansa UFO:n lämppärinä. 1981-julkaistu kakkoslevy "Killers" saattoi levysoittimiin lisää pitkään keikkasettiin kuuluneita biisejä. Tuottajana toimi ensimmäistä kertaa Martin Birch, joka vastasi Iron Maidenin tuotannosta 90-luvun puoleen väliin saakka.

Rankkaa rock-elämää kiertueilla viettäneen Paul DiAnnon ääni petti yhä useammin ja lopulta hänet korvattiin aiemmin Samsonissa laulaneella Bruce Dickinsonilla. Dickinsonin myötä Maiden löysi menestyskaavan, jossa tukevat riffit yhdistyvät kahden kitaran melodiakuvioihin ja Dickinsonin ainutlaatuiseen lauluun, jossa on siinäkin sekä voimaa että melodiaa. Tämän porukan ensimmäinen levy "The Number Of The Beast" (1982) oli heti heviklassikko. Levyn nimikappaleen Raamatun-lainausten vuoksi bändi sai Yhdysvalloissa syyttä suotta satanisti-maineen.

Rumpali Clive Burr joutui henkilökohtaisten ongelmien vuoksi eroamaan ja seuraavaa kiekkoa mentiin tekemään rumpalina Nicko McBrain. Nyt oli kasassa Maidenin kaikkien aikojen menestynein miehitys. Kokoonpanon kaikki seuraavat levyt "Piece Of Mind" (1983), "Powerslave" (1984), "Live After Death" (1985), "Somewhere In Time" (1986) ja "Seventh Son Of A Seventh Son" (1988) ovat hevin peruskiviä täynnä jylhiä sankaritaruja sodasta, urheilusta, historian hämärästä ja sci-fi -kirjojen tulevaisuudesta.

Hyvien levyjen lisäksi bändi opittiin tuntemaan pitkistä yli vuoden mittaisista maailmankiertueista, jotka rikkoivat ennätyksiä. Iron Maiden rakensi suosionsa nimenomaan konsertoimalla ahkerasti. Sen musiikki oli liian rankkaa soidakseen radiossa.

Vuonna 1985 Maiden vei ensimmäisenä länsimaisena bändinä täyden lavaproduktionsa Puolaan ja Kaliforniassa, Yhdysvalloissa se myi ensimmäisenä massiivisen Long Beach Arenan loppuun neljänä iltana peräkkäin. Levyjen kehitys huipentuu "Seventh Son..." teemalevyyn vuonna 1988 ja bändi esiintyi Englannin Monsters Of Rock -festivaalin pääesiintyjänä lämppäreinään mm. Kiss, David Lee Roth, Megadeth ja Guns N Roses. Yleisöä paikalla oli yli 102 000.

Vuonna 1989 Maiden piti harvinaisen tauon keikkailussa. Bruce Dickinson ja Adrian Smith tekivät tauolla omat soololevynsä. Seuraavana vuonna Adrian erosi bändistä sen kiertueiden ja musiikin massiivisuuteen kyllästyneenä. Tilalle tuli mm. Gillanissa kitaroinut Janick Gers.

Seuraavat levyt "No Prayer For The Dying" (1990) ja "Fear Of The Dark" (1992) olivat tasoltaan hieman 80-luvun teoksia heikompia ja bändin suosio alkoi hiljalleen hiipua. Vannoutuneet fanit eivät kuitenkaan hylänneet Maidenia, ja Suomessa bändi esiintyi kaikilla kiertueillaan.

Bruce Dickinson koki saavuttaneensa kaiken mitä Iron Maidenissa on mahdollista saavuttaa - niinpä hän päätti jättää bändin. Soolourallaan hän teki useamman levyn sekä sekä omalla nimellään että Skunkworks-bändin solistina. Dickinsonin viimeisimmillä ja parhailla soololevyillä "Accident Of Birth" ja "Chemical Wedding" oli kitaristina Maidenista tuttu Adrian Smith.

Brucen seuraajaksi Maidenin laulajaksi valittiin aiemmin Wolfsbanessa laulanut tummaääninen Blaze Bayley. Vuonna 1995 julkaistu levy "The X Factor" oli erilaista Maidenia, joka ei tyydyttänyt kaikkia entisiä faneja. Laulajanvaihdoksen myötä bändin yleisöt pienenivät kymmenien tuhansien henkien areenoista muutamiin tuhansiin henkiin. Viime vuonna ilmestynyt toinen Blazen kanssa tehty levy "Virtual XI" osoitti miehen löytäneen paikkansa Maidenin laulajana ja palautti uskoa bändin tulevaisuuteen. Lavalla Blaze hoiti omat biisinsä komeasti, mutta Dickinsonin-ajan kappaleista uupui voimaa.

Syksyllä -98 tapasin Iron Maidenit Helsingissä ennen keikkaa. Vielä silloin Steve Harris vakuutti minulle, että ei tule enää koskaan soittamaan Bruce Dickinsonin kanssa. Joulukuussa tapasin Lontoossa Bruce Dickinsonin ja Adrian Smithin, jotka keikallaan yllätyksekseni soittivat soolobiisien seassa nipun rakkaimpia Iron Maiden -hittejä.