Joutsan lukion WWW-sivut

Tanskan matka

6.7-03 löydän itseni sitten vihdoin lentokoneesta matkalla Tanskaan. Takana Lions Clubin infotilaisuudet, tavaroiden hurja tunkeminen matkalaukkuun ja muut matkajärjestelyt. Edessä siis kolme viikkoa Pohjoismaiden eteläisimmässä maassa, viikko ensin perheessä ja kaksi leirillä yhdessä monen muunmaalaisen kanssa. Katson lentokoneen ikkunasta kun lennämme pilvien yläpuolella jännityksen ja innostuneen odotuksen sekoittamin ajatuksin.

Ja nyt, reilun kuukauden päästä tuosta matkasta, muistelen kaikkea kokemaani hymysuin ja ehkä hieman haikeanakin. Näin ja koin paljon, sain uusia ystäviä ympäri maailmaa ja opin tuntemaan Tanskaa. Vaikka Tanska maana on hyvin Suomen kaltainen, oli siellä kuitenkin yllättävän paljon uutta ja yllättävää näkemistä. Eipä siis Lions Club järjestänyt turhaan tuota matkaa minulle.

Perheessä olemisen taka-ajatuksena oli tutustuminen tanskalaisen keskivertoperheen elämään ja myös nuorisonkin hauskanpitoon. Satuin saamaan erittäin mukavan perheen, joka osasi kysyä minun ja virolaisen huonekaverini Helemain mielipiteitä aina nukkuma-ajoista päivän tekemisiin. Perheen isä toimi luontaislääkärinä, ja saimme tutustua hänen työhönsä päivittäin hänen vastaanotollaan (joka sijaitsi heidän kotonaan meidän huonettamme vastapäätä) ja Helemai, joka kärsi päivittäisestä päänsärystä, sai jopa itse kokea pienen homeopatian ihmeen, kun Martin paransi sen jalkoja hieromalla. Kumpikaan vanhemmista ei osannut englantia, mutta meillä oli ainakin hauskaa kun yritin ymmärtää tanskaa ruotsin avulla ja he taas koittivat puhua englantia. Mutta perheen lapset kuitenkin osasivat erittäin hyvin englantia, joten Louisen (19v), Henrikin (25v), ja Ingerin (28v) kanssa sai hyvää kieliharjoitusta. Helemain kanssa kieli ei ollut ongelma; jos englanniksi ei jotakin sanaa tiennyt, saattoi hyvin kokeilla sitä sanaa suomeksi ja melkein poikkeuksetta ymmärsimme toisiamme. Viro ja suomi siis ovat yllättävän samankaltaisia kieliä.

Viikko kului hurjan nopeasti. Asuimme maaseudulla, pienen Ansegerin kaupungin laitamilla Jyllannissa. Kiersimme Louisen kanssa shoppailemassa Espjergissä, merimuseossa ja melomassa läheisellä joella (jossa meillä oli todella hauskaa, kun koitimme opettaa Helemaita melomaan). Kävimme perheen vanhempien kanssa myös merenrannalla piknikillä ja katsomassa lähikaupunkien nähtävyyksiä unohtamatta erään heidän tuttavansa tekemää puutarhaa, joka oli täysin nimensä Olsenin Paratiisin veroinen. Loppuviikon, eli juuri Joutorockin aikana, perheen sisarukset veivät meidät Espjergiin pieneen Grøn Koncert (Vihreä Konsertti) -nimiseen kiertueeseen, joka kiersi ympäri Tanskaa. Siellä en esiintyjistä tuntenut kuin Sueden, joka olikin tapahtuman ainoa ulkomaalainen esiintyjä. Muut olivat Tanskan suosituimpia musiikin edustajia, joista sitten ihastuin pariin bändiin niin että heti seuraavasta levykaupasta piti etsiä heidän tuotantoaan.

Sunnuntaina oli pakkaamisen aika, ja haikeiden hyvästien paikka. Koko perhe Henrikiä lukuun ottamatta lähti saattamaan meitä leirille Vandeliin. Leirin avajaisissa leirin toinen johtajistamme, Flemming Buhl, piti puheen, jossa hän vakuutti meidän saavan sieltä loppuelämäksemme ystäviä ja ihania muistoja. Emme ensin uskoneet häntä kovinkaan hyvin, mutta kun viimeisenä päivänä kaikki itkivät ja halivat toisiaan meidän lähtiessämme ryhmissä junaan kohti Kööpenhaminaa, tiesi Flemmingin puhuneen totta.

Leirille oli kokoontunut porukkaa kaikista maailman kolkista, esim. Intiasta, Brasiliasta, USA:sta, Puolasta, Itävallasta, Turkista ja Norjasta. Kahden viikon aikana ehdimme tutustua Tanskaan vieläkin paljon paremmin ja siinä sivussa tietenkin tutustumaan toisiin kulttuureihin ja ennen kaikkea pitämään hauskaa. Joka toinen ilta meillä oli esitelmä n. neljästä maasta ja siinä sai aina jos jonkinlaista uutta ja yllättävää tietoa muista kansallisuuksista. Saimme maistaa turkkilaisten lihapullia (jotka olivat aivan mahtavia), eräänlaista intialaista pannukakkua (suomalaisen makuun aika tulista), USA:laisen hampurilaisaterian (yllätys, yllätys) ja monen maan suklaata. Ja jostain syystä heillä tuntui olevan hauskaa kun omassa esitelmässäni kerroin saunavastan käytöstä. ”We use that thing to… kind of… beat ourselves…”. En tiedä, millaisen kuvan he meistä saivat, kun kerroin Lapin kaamoksesta ja yöttömistä öistä, avantouinnista ja Suomesta noin yleensä, mutta eivät he ainakaan karttamaan minua sen jälkeen alkaneet. Kiinnostuivat ehkä vain enemmän.

Muistinpainuvimmat hetket vietimme eläintarhassa, jossa pääsimme erityisluvalla katsomaan leijonia heidän karsinaansa (tosin kaltereiden turvallisemmalle puolelle) ja kun yövyimme samaisen eläintarhan keskellä teltoissa puutolpilla aidatun alueen keskellä. Yöllä tähtitaivaan alla grillasimme ja kerroimme tarinoita susien ulvoessa taustalla ja sarvikuonojen tallustellessa kymmenen metrin päässä. Viiden kilometrin melontaretki jokilaaksossa oli myös ihana kokemus sekä monet muut illat leirillä.

Palasin siis kotiin monia kokemuksia rikkaampana ja tietoisena siitä, että jos tulevaisuudessa haluaisin mennä melko lailla minne päin maailmaa tahansa, olisi minua aina ainakin yksi ystävä odottamassa siellä. Itsekin lupauduin toimimaan oppaana kaikille heistä, jotka joskus Suomeen tulisivat.

Seuraavassa on kuvia matkalta.

Sivun alkuun