Penkkarit06

Penkinpainajaisten valtakunnallinen historia juontaa 1800-luvulle, jolloin ylioppilastutkinto suoritettiin vielä Helsingin yliopistossa. Abiturientit juhlivat tuolloin koulun loppua marssimalla yhdessä kaupungin läpi. Torstaina 16.2.06 tämä perinne jqtkui Joutsan lukiolla. Penkkaripäivä on abivuoden hauska kohokohta päivälle ominaisine värikkäine pukeutumisineen. Joutsan lukion abien erilaisia pukuvaihtoehtoja näet alla olevasta kuvagalleriasta. Siellä vilahtelevat Uuno Turhapuro, joulupukki, Marilyn Monroe jne. Edellisenä iltana potkiaisten jälkeen abit olivat koristelleet lukion tyylikkäästi sotkematta koulua. Itse penkkaripäivän ohjelma muistutti enemmänkin hienostunutta gaalaa kuin perinteistä show-meininkiä sillä olihan juhlan nimikin "Oskari-gaala". Jo gaalaan viittaava nimi velvoitti suuren maailman malliin panostamaan myös tekniseen puoleen, missä tarvittiin pari datatykkiä, useita tietokoneita ja videokamera, jolla näytettiin yleisölle suoraa videokuvaa esiintyjistä. Tekniikasta huolehtivat Jussi Saarela, Markus Paappanen, Kai Rellman ja Ilari Suuronen. Abit olivat onnistuneet tyylikkäästi uudistamaan päivän ohjelman, joka oli hauskaa seurattavaa eikä loukannut ketään katsojaa. Juontajina toimivat  Marilyn Monroe tyylinen Mira Maunula, peikkomainen Sarkku alias Sari-Anna Karppinen ja itseoikeutetusti Oskari "poliisi" Peltonen. Ohjelma alkoi kello 11.30 hauskalla näytelmällä, missä alempien vuosiluokkien opiskelijat toimivat näyttelijöinä esittäen mm. prinssiä, prinsessaa, kiveä, koivua, mehiläistä jne. Ilmapallon puhallus-kuljetus-puhkaisu- viestissä alemman vuositason opiskelijat kilpailivat keskenään. Ohjelmaan kuuluivat myös perinteiset nimitykset. Palkittujen listalta löytyivät nimet Anssi, Antti, Enni, fabfive posse, Hanna, Hanna, Iiro, Juho, Jussi, Juuso, Kimmo, Mirka, Noora, opo, Panu ja Tanja. Valinnan  perusteluina olivat mm. tyyli, papupata, muodinorja, joutsalainen, leivonmäkinen, luhankalainen, hartolalainen, söpöin poika, söpöin tyttö, diiva, vuoden opettaja jne. Myös kaikkkia opettajia muistettiin kunniakirjalla. Abigaalaan kuului tietysti elävää musiikkia, jota  Sami Tommola, Santtu Pihlaja  ja Tuomas Hämäläinen esittivät  ansiokkaasti useampaan otteeseen gaalan aikana saaden yleisöltä mahtavat ablodit. Kello 13 abit lähtivät "meiltä loppu koulu"- huudoin ajelulle kylälle  aiheuttaen lukion pihassa ja teiden varsilla hurraaville katselijoille karkkisadetta. Kylmän ajelun jälkeen nautittiin lämpimät kakkukahvit lukiolla.
Gaalassa jaettujen kunniakirjojen saajien esittelyn (13 min) voit katsella Windows Media Playerillä virtausvideona laajakaistayhteydellä nopeudella 432 kb/s (30 Mt).

Jos selaimesi on Firefox, niin saat virtausvideon toimimaan mm. seuraavasti: Käynnistä Media Player Käynnistä Ohjelmat Windows Media Player ja liitä (näppäinyhdistelmällä Ctrl + v)  Media Player-ohjelmassa kohtaan Tiedosto Avaa URL osoite, jonka löydät napsauttamalla hiiren kakkospainiketta linkissä 432 kb/s ja valitsemalla Ominaisuudet ja kopioimalla osoite ensin leikepöydälle (näppäinyhdistelmällä Ctrl + v). Tällöin tietokone ei lataa ensin tiedostoa vaan aloittaa suoraan striimauksen.

Windows Media Player tulee Microsoft Windows-käyttöjärjestelmän mukana. Jos Media Player ei toimi oikein tai pätkii, tarkista sen asetukset esim. kasvata puskurointiaikaa. Media Playerin uusimman version voit päivittää  täältä. 

Suurenna seuraavista linkkikuvista avautuvat kuvat tarvittaessa selaimessa.
 


Sivu päivitetty 21.02.2006
Vierailijoita 17.02.06 jälkeen: Ilmainen www-laskuri
Pääsivu | Sivukartta | Ajankohtaista | Kevennyksiä | Koulu | Linkkejä | Multimediaa | Opettajat | Opetussuunnitelma | Opinnäytteitä | Opiskelijat | Toiminta | Vieraskirja | Ylioppilaat